Äitini oli yksi niistä iäkkäistä tamperelaisista, joita on saapunut Acutaan kriisiksi asti. Äiti halusi kuolla kotona. Se ei onnistunut.

Aamulehti

Alkuun kylmää faktaa: suomalaisten yleisin kuolinsyy on sydän- ja verisuonitaudit. Vuonna 2020 tämä kirjattiin kuolemansyyksi kolmasosalle eli 33 prosentille vainajista. Kasvaimiin menehtyi 26 prosenttia, ja dementiakuolemia oli 19 prosenttia.

Yleisin verenkiertoelinten sairaus on sepelvaltimotauti, joka aiheutti lähes joka kuudennen kuoleman Suomessa. Pitkälle edetessään tauti johtaa vaikeaan sydämen vajaatoimintaan. Lopulta kun sydän ei jaksa enää pumpata, potilas voi olla täysin sänkyyn sidottu. Pitkäänkin.

Kuolemasta vieraantunteelle nykyihmiselle voi tulla yllätyksenä, ettei edes tähän kansantautiin kuolla kuten elokuvissa: helposti ja nopeasti, yhtäkkiä. Se ei ole ihme, sillä sen ymmärtäminen näyttää olevan ylitsepääsemätöntä myös osalle päättäjistä ja terveydenhuoltomme asiantuntijoista, joille kotona asumisesta kevyen kotihoidon turvin loppuun saakka on tullut päähänpinttymä.

Marraskuussa kuollutta äitiäni tutkittiin Acutassa syksyn aikana kolmasti: ensin kotihoidon soitettua ambulanssin, toisen kerran minun hälytettyä sen työmatkallani ja kolmannen kerran erikoissairaanhoidon lähetteellä Tays Sastamalasta.

Äiti vastusti. Sairaala ja varsinkin ruuhkainen Acuta oli viimeinen paikka, johon hän halusi. Hänelle oli kunnia-asia toimia oikein: hoitaa terveyttään ja huolehtia asioistaan. Kotonaan hän halusi pysyä loppuun asti, ja kun muisti, äly ja itsemääräämisoikeus toimivat, se hänelle myös sallittiin. Elvytyskiellosta hän puhui kauan ennen kuin kotihoidon lääkäri uskalsi sitä edes kysyä.

Lue lisää: Taysin Acutaan iski tiistaina niin kova ruuhka, ettei mittarin asteikko riittänyt – pahimmillaan hoitoa jonotettiin yli viiden tunnin ajan

Siltikin äiti kuoli sairaalassa, ja hyvä niin. En voi kuin kiittää Rauhaniemen sairaalaa tavasta kohdata myös meidät väsyneet omaiset. Vastuunsa tunteva lääkäri ei kotiuta potilasta, jota ei kotioloissa voi hoitaa. Kotisaattohoidon tekee vaikeaksi sekin, ettei ennusteita anneta. Kukaan ei tiedä varmaksi, puhutaanko kunnon romahtamisen jälkeen tunneista, päivistä, viikoista, kuukausista vai vuosista.

Tamperelaisia vanhuksia lähetetään nykyään hoitoon muihin kuntiin. Ei ainoastaan erikoissairaanhoitoon vaan myös pysyville hoivapaikoille. Sinne vain missä on tilaa. Pirkanmaan hyvinvointialue käsittää 23 kuntaa, ja välimatkat voivat olla kymmeniäkin kilometrejä.

Se tarkoittaa yhä enemmän äitejä, isiä, isovanhempia ja puolisoja matkojen päässä huolestuneista, epätietoisista ja kuolemanväsyneistä läheisistään.