Urheilukilpailujen iloista pääsee osalliseksi myös olemalla viimeinen, kirjoittaa Marika Lehto kolumnissaan.

Yksitoistavuotiaana kohtasin nuorena taitoluistelijana pahimman pelkoni. Olin kilpailuissa viimeinen.

Olin kyllä tottunut etsimään sijoitustani tulosluettelon loppupäästä. Tyypillisesti olin kolmanneksi viimeinen. Erään kerran nimeni kuitenkin sanottiin vasta kaikkien muiden jälkeen. Koko ruumistani kärvensi häpeä ja silmiäni polttivat kyyneleet, kun menin hakemaan lohdutuspalkintoa kilpakumppanieni edessä.

Mitä tästä pelkäämästäni painajaisesta sitten koitui? Ei yhtään mitään. Vietin tavallisen lauantai-illan, jatkoin harjoittelua ja vielä tuli kilpailuja, joissa sijoituin........

© Aamulehti