Vanhuus ei ole sairaus, mutta ehkä Pirkanmaan ikäihmisille pitäisi perustaa ihan oma päivystyksensä, jossa olisi geriatrista erikoisosaamista, ehdottaa Aamulehden toimittaja Kati Kalliosaari.

Paljon puhutaan ennalta varautumisesta, mutta me ihmiset havahdumme kriiseihin vasta, kun ne ovat rysähtäneet päälle. Pandemiasta epidemiologit varoittelivat jo ennen sikainfluenssaa, mutta silti korona yllätti koko maailman. Jokainen Suomen väestöpyramidia ajatuksella tutkaillut on varmasti osannut päätellä, että palveluiden tarve ja kustannukset kasvavat melkoisesti, kun sotavuosien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tulevat vanhuusikään. Parin vuosikymmenen kuluessa kehittynyt sote-alan henkilöstöpula ei ollut asiantuntijoille mikään yllätys, mutta päättäjät heräsivät vasta nyt, kun ambulanssit jonottavat sairaaloihin ja Suomeen on syntynyt jopa 15 000 hoitajan vaje.

Jälkiviisaus on helpoin viisastelun laji, enkä nyt ajatellut sortua siihen. Pitää kuitenkin miettiä, miten tästä mennään eteenpäin. Geriatrian professori Esa Jämsen muistutti Aamulehden Mielipide-osastolla (AL 29.12.) julkaistussa ansiokkaassa kirjoituksessaan, että myös ikäihmisillä on lukuisia perusteltuja syitä hakeutua kiireelliseen hoitoon. Eikä tämä ole vain Jämsenin mielipide, vaan ihan tutkittua tietoa. Vanhuspotilaat ovat usein monisairaita ja käyttävät monia lääkityksiä. Heidän päivystyskäyntiensä syyt kuitenkin liittyvät useimmiten uusiin akuutteihin sairauksiin, esimerkiksi keuhkokuumeeseen. Kyse voi myös olla pitkäaikaisen sairauden äkillisestä pahenemisesta, kuten sepelvaltimotaudin aiheuttamasta sydämen vajaatoiminnasta.

Ikääntyneen ihmisen terveyttä ja hyvinvointia voivat nakertaa myös yksinäisyys, masennus, huono ruokavalio ja lihasvoimien heikkeneminen. Ehkä hänellä on muistihäiriöitä tai aistivajetta, jotka vaikeuttavat oikean diagnoosin tekemistä. Vanhuksen ongelmien haltuunotto ei onnistu sairaalan kiirepäivystyksessä, jossa tarkoitus on antaa vain ensiapu vakaviin ja äkillisiin vaivoihin. Ikääntyneet potilaat tarvitsevat kokonaisvaltaista kohtaamista, jossa on aikaa käydä läpi kaikki vaivat ja lääkitykset sekä miettiä myös kuntoutuksen ja ravitsemusneuvonnan tarvetta.

Vanhuus ei ole sairaus, mutta ehkä Pirkanmaan ikäihmisille pitäisi perustaa ihan oma päivystyksensä, jossa olisi geriatrista erikoisosaamista. Onhan myös lasten- ja naistentaudeilla Taysissa omat päivystysyksikkönsä. Vielä parempi, jos ikääntyneiden kiirepäivystyksiä saataisiin eri puolille Pirkanmaata niin, että potilaita ei tarvitse kuljettaa hoitoon pitkiä matkoja. Hyvinvointialueella voitaisiin ottaa käyttöön myös geriatrinen ambulanssi, joka singahtaisi maakunnan eri kolkkiin ja ensihoito ohjaisi vanhukset jatkohoitoon oikeaan osoitteeseen. Mielenterveysambulanssiahan Pirkanmaalla jo kokeillaan.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.

QOSHE - Kolumni| Ehkä Pirkanmaan vanhuksille pitäisi avata oma päivystys tai geriatrinen ambulanssi voisi kiitää maakunnan joka kolkkaan - Kati Kalliosaari
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Ehkä Pirkanmaan vanhuksille pitäisi avata oma päivystys tai geriatrinen ambulanssi voisi kiitää maakunnan joka kolkkaan

7 5
02.01.2023

Vanhuus ei ole sairaus, mutta ehkä Pirkanmaan ikäihmisille pitäisi perustaa ihan oma päivystyksensä, jossa olisi geriatrista erikoisosaamista, ehdottaa Aamulehden toimittaja Kati Kalliosaari.

Paljon puhutaan ennalta varautumisesta, mutta me ihmiset havahdumme kriiseihin vasta, kun ne ovat rysähtäneet päälle. Pandemiasta epidemiologit varoittelivat jo ennen sikainfluenssaa, mutta silti korona yllätti koko maailman. Jokainen Suomen väestöpyramidia ajatuksella tutkaillut on varmasti osannut päätellä, että palveluiden tarve ja kustannukset kasvavat melkoisesti, kun sotavuosien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tulevat vanhuusikään. Parin vuosikymmenen kuluessa kehittynyt sote-alan henkilöstöpula ei ollut........

© Aamulehti


Get it on Google Play