Aamulehti

Kuulen usein yllättyneitä kommentteja siitä, kuinka tulen pyörällä töihin keskellä talven tuulta ja tuiskua. Palaute saa ylpeyden läikähtämään, kun olen reipas ihminen ja pyöräilen ahkerasti talvellakin.

Koska olen oikeasti luonteeltani laiska, näin ei olisi käynyt, ellen olisi vahingossa muuttanut Tampereella kolmen kilometrin päähän työpaikastani. Asuntoa ostaessani ajattelin vain, että haluan niin lähelle keskustaa kuin keskustan ulkopuolella on mahdollista asua.

Vahingossa tulin muuttaneeksi osoitteeseen, jossa pyörä on ylivoimaisesti nopein ja helpoin vaihtoehto. Tampereella pyöräily on mahdollista lähes aina, koska pyörätiet pidetään talvisinkin aamuin illoin hyvässä kunnossa.

Olen parantumaton aikatauluoptimisti, joka lähtee viime tingassa. Ehdin tasaksi keskustaan töihin pyörällä, jos lähden viimeistään kymmentä vaille pihasta. Bussilla minulla menisi matkaan ainakin vartti, ja sitä paitsi myöhästyn usein siitä bussista, johon yritän.

Auton pysäköinti on keskustassa niin hankalaa ja kallista, että autolla töihin tuleminen kannatti vain sunnuntaisin korona-aikaan. Nykyisin siitä on turha haaveilla edes sunnuntaisin, kun elokuvateatterit ja ravintolat ovat auki, ja moni saapuu paikalle autolla.

Koska pyöräily on ylivoimaisesti helpoin vaihtoehto, vaatii melkoisen lumimyräkän tai vesisateen, että harkitsisin jotakin muuta vaihtoehtoa. Tampereen talvipyöräilijöiden määrästä päätellen joku muukin on saattanut tulla samaan lopputulokseen.

Tampereen kaupunki haki tänä talvena pyöräilyagentteja raportoimaan pyöräteiden kunnosta. Oma kokemukseni on se, että pyörätiet ovat olleet hämmästyttävän hyvässä kunnossa niin aamulla puoli kuuden aikaan kuin puoli kahdentoista aikaan illallakin. Ongelmia tulee ainoastaan, jos lunta tulee lyhyessä ajassa paljon, mikä tarkoittaa alle kymmentä päivää vuodessa.

Ainoa aidosti pyöräilyä haittaava asia ovat jalankulkijat, jotka eivät talvisin tiedä, missä pyörätie kulkee. Heitä ei voi siitä syyttää, sillä usein pyörätie on merkattuna maahan lumikerroksen alle, ja varsinkaan ulkopaikkakuntalainen ei voi mitenkään muistaa pyörätien paikkaa. Olisi myös tekopyhää odottaa jalankulkijan noudattavan liikennesääntöjä pilkulleen, kun niihin ei itsekään kiinnitä kävellessä huomiota.

Haahuilevan jalankulkijan väistäminen on silti talvisin yleisin vaaratilanne liukkaalla kelillä.

Jos talvipyöräilyä haluaa entisestään parantaa, pyörätiet pitäisi rakentaa selvästi erilleen kävelyteistä. Näin on tehty muun muassa Teiskontiellä Ruotulassa ja Kaupissa sekä Hatanpään valtatiellä linja-autoasemalta aina Härmälään asti. Siksi ne ovat talvisinkin parhaita reittejä pyöräilijälle.

Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.