Ellen ole aivan väärää havaintoa tehnyt muiden suomalaisten elämästä, niin raha alkaa olla monilla melko tiukassa mihinkään ylimääräiseen kulutukseen.

Voisin yrittää havainnollistaa keskipalkkaisen noin 2500 nettokuukausituloa saavan yksinasuvan kulurakennetta aikakautemme Suomessa:

Asumisen kulut voivat vaihdella paljonkin riippuen ihan jo siitä asetelmasta, että asuuko maksetussa omistusasunnossa vai onko vielä asuntolainaa maksettavana. Lisäksi sähkölämmitteinen asunto tai talo voi lisätä asumiskuluja merkittävästi. Esimerkkitapaukseni on kerrostaloasuja.

Asumiskuluja ovat vuokra tai yhtiövastike, mahdolliset vesimaksut, sähkölasku, kotivakuutus ja mahdollinen asuntolainan lyhennys.

Isohkon kaksion (>56m2) vuokra voisi olla minimissään 500 euroa ja korkeimmillaan jopa yli 1000 euroa kuukaudessa.

Saman kokoluokan omistusasunnon yhtiövastike lienee minimissään 250 euroa ja korkeimmillaan korjausvastikkeiden kanssa varmasti yli 500 euroa kuukaudessa.

Vesimaksu peritään jos asunnossa vesimittari ja vesiennakko voisi olla 20 euroa kuukaudessa.

Sähkölasku isohkossa kerrostalokaksiossa tuskin nousee yli 40 euron kuukaudessa siirtomaksuineen, jos vuotuinen kokonaiskulutus jää alle 2000 kWh.

Kotivakuutus lienee melko pieni lasku siihen nähden jos jotain sattuu ja se on myös pakollinen monissa vuokrasopimuksissa. Kerrostalokaksion kotivakuutuksen hinta lienee 10-15 euroa kuukaudessa.

Asuntolainan lyhennyserä riippuu tietysti paljonko lainaa on joutunut ottamaan ja lainan takaisinmaksukyvystä. Varmaan ison asuntolainan lyhennykseen eli noin 100000 euron asuntolainamäärää joutunee lyhentämään noin 500 eurolla kuukaudessa vähintään.

Mitä tästä sitten jää käteen, kun netti voi olla maksullinen monilla ja puhelinlasku tulee varmasti. Netti+puhelin maksaa kuukaudessa noin 50 euroa.

Henkilöauton omistaminen voi olla pakollista työmatkojen takia ja autosta aiheutuu kuukausitasolla vähintään 300 euron kustannukset, kun huomioi vakuutukset, huoltokulut, käyttömaksut ja ajokilometrejä noin 1000 km/kk.

Ruokaostoksista harva haluaa varmaan tinkiä, mutta onko tähänkin pakko mennä jo muidenkin kuin meidän köyhien, koska kaupassa monet tuotteet vaikuttavat edelleen kallistuvan.

Liki järkytyin, kun lähiön K-Marketissa esimerkiksi Valion appelsiinimehun hinta oli yli 3 euroa litra! Vielä viime vuonna hinta oli kahden euron pintaan.

Lienee silti melko yksilöllinen kysymys, että millä summalla syö hyvin aikamme Suomessa, vaikka väitän että kymmenen euroa päivä riittää perussafkaan ja 15-20 euroa päivä riittää jo vähän parempaan ruokaan. Keskiluokkaan perinteisesti kuuluneen työntekijän hermoja voidaan kyllä koetella, jos rahat eivät tuppaa enää riittää parempaan ruokaan. Perussafka maksaisi noin 300 euroa kuukaudessa ja parempi ruoka 450-600 euroa kuukaudessa.

Ohessa kirjoitukseni lukuihin perustuva laskentataulukko ja siltä pohjalta väitän, että keskiluokkaan kuuluva työntekijä tulee vielä melko hyvin toimeen aikamme Suomessa, jos elää jonkin verran nuukasti.

Keskiluokkaisen kulurakenne vuonna 2024 Suomessa

QOSHE - Tuleeko työntekijä enää toimeen 2500 euron nettopalkalla? - Kimmo Hoikkala
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Tuleeko työntekijä enää toimeen 2500 euron nettopalkalla?

19 1
15.01.2024

Ellen ole aivan väärää havaintoa tehnyt muiden suomalaisten elämästä, niin raha alkaa olla monilla melko tiukassa mihinkään ylimääräiseen kulutukseen.

Voisin yrittää havainnollistaa keskipalkkaisen noin 2500 nettokuukausituloa saavan yksinasuvan kulurakennetta aikakautemme Suomessa:

Asumisen kulut voivat vaihdella paljonkin riippuen ihan jo siitä asetelmasta, että asuuko maksetussa omistusasunnossa vai onko vielä asuntolainaa maksettavana. Lisäksi sähkölämmitteinen asunto tai talo voi lisätä asumiskuluja merkittävästi. Esimerkkitapaukseni on kerrostaloasuja.

Asumiskuluja ovat vuokra tai yhtiövastike, mahdolliset vesimaksut, sähkölasku, kotivakuutus ja mahdollinen asuntolainan lyhennys.

Isohkon kaksion (>56m2) vuokra voisi olla minimissään 500 euroa........

© Uusi Suomi


Get it on Google Play