Venäjän vankilahallinto ilmoitti tänään, että Aleksei Navalnyi on kuollut.
Uutista Navalnyin kuolemasta Jamalo-Nenetsian sijaitsevalla vankileirillä tarkistetaan. koska Navalnyn edustajat ja sukulaiset toistaiseksi jyrkästi kieltäytyvät vahvistamasta mitään, mutta jos tiedot pitävät paikkaansa, merkitsee se uutta veritahraa Putinin hallinnon ansioluettelossa.
Voidaan varmuudella todeta, että sekurokratia on vastuussa tästä. Ja myös lähes täydellisellä varmuudella, että kuolema on ollut murha, sillä lähipiirin mukaan Navalny tapasi keskiviikkona asianajansa kanssa ja kaikki oli kunnossa.
Näin tärkeän poliittisen vangin terveydentilaa on ilman muuta tutkittu koko ajan huolellisesti. Kyseessä ei ole mikään ”sairaskohtaus” jokin käanne terveen ja vahvan 47-vuotiaan yleistilassa olisi kyllä ajoissa huomattu.
Traagisinta tässä kaikessa on se, että jokaisen toisinajatteljan kuolema, myrkyttäminen tai pahoinpitely merkitsee sitä, että sekurokratia kuristaa Venäjän kansan tulevaisuutta, jouduttaa omaa häviötään ja tuo sodan vaivaamaan yhteiskuntaan epästabiilisuutta.
Venäjän omatunto ja korruption paljastaja
Navalnyi oli elokuussa 2023 tuomittu 19 vuodeksi vankeuteen ”ekstremistisen organisaation perustamisesta ja rahoittamisesta”. Jo tätä ennen hänet oli tuomittu 9 vuodeksi vankeuteen ”petoksista ja oikeuden halventamisesta”.
Hän oli ollut vangittuna vuodesta 2021 lähtien, jolloin hän palasi vapaaehtoisesti oltuaan sitä ennen hoidossa Saksassa FSB:n epäonnistuneen myrkytysyrityksen jälkeen.
Lyhyesti: Navalnyi oli piikki hallinnon lihassa jo pitkään. Erityisesti hänen perustamansa järjestö FBK – Фонд борьбы с коррупцией ja hänen esittämänsä ilmeiset todisteet Venäjän eliitin korruptiosta raivostuttivat sekurokratian johtoa.
Mutta miten tarttua mieheen, jolla oli kansansuosiota ja kannatusta? Putinin lähipiirin reaktiot olivat naurettavia: esimerkiksi kansalliskaartin johtaja Viktor Zolotov haastoi vuonna 2018 Navalnyin nyrkkeilykehään, jossa hän uhosi, antavansa tälle ”sellaisen potkun, että maksassa tuntuu”.
Erityisesti hänen organisaationsa vuonna 2017 julkaisema dokumenttielokuva raivostutti ja pelotti. Navalnyi paljasti, että silloinen pääministeri Medvedev oli kavaltanut valtion omaisuutta 1,2 miljardin edestä (Он вам не Димон, ”Teille hän ei ole Dimon”). Sitä katsoi yli 12 miljoonaa venäläistä internetistä.
Se miksi hän selvisi niin pitkään elossa, johti moniin spekulaatioihin. On arveltu, että hänellä olisi ollut eliitissä joku, joka olisi suojellut häntä siltä varalta, että Putinin hallinto kaatuu.
Viimeinen pidäke kuitenkin hävisi, kun Navalnyi myrkytettiin vuonna 2020 ”Novitshok” -myrkyllä. Navalnyi pelastui kun sai hoitoa lännessä ja antoi sitten Putinille ”kalsarimyrkyttäjä”-nimityksen. Hän myös loi lentävän meemin Venäjää hallitsevasta puolueesta (Varkaiden ja lurjusten puolue – Партия жуликов и воров”).
Navalnyia on syytetty kansallismielisyydestä. Hän itse määritteli itsensä kansallismieliseksi demokraatiksi mutta ei missään nimessä hyväksynyt Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
Toisinajattelijoiden kohtalo Venäjällä
Venäjällä toisinajattelijoiden osa ei ole ollut helppo. Itänaapurissa on oltu toista mieltä – oman hengen uhalla ja tosissaan. Ilman toivoa.
Esimerkiksi vanhauskoisen pappi Avvakumin itsekirjoittamassa elämänkerrassa hänen vaimonsa kysyy kiusatulta ja kidutetulta mieheltään ”kuinka kauan…me joudumme kärsimään? Minä vastasin: kuolemaamme saakka Markovna. Hän vastasi huokaisten: ”olkoon niin…”.
Rohkeus, joka perustuu syvään vakaumukseen oikean ja väärän ymmärtämisestä on harvinaista ja asia jota voi vain kadehtia. Meillä toisinajattelu merkitsee sitä, että joutuu paitsioon, canceloidaan ja laitetaan syrjään.
Venäjällä se merkitsee oikeata vaaraa; eroa kuoleman ja elämän välillä. Meillä toisinajattelijasta voi tulla median lemmikki tai sen inhokki tai voi joutua sotketuksi epämääräisiin oikeudenkäynteihin mutta ketään ei tapeta. Luonnemurhataan kyllä mutta ei tapeta fyysisesti.
Kuten Täällä pohjantähden alla romaanissa räätäli Halme totesi vankeudestaan: ”…mitäpä tuosta, muutamasta kuukaudesta. Ne edeltäjäni ihmishengen historiassa, joita kunnioitan ovat nousseet hirsipuihin ja polttoroviolle…”
Venäjällä toisinajattelija joutuu todistamaan rohkeasti ja omaatuntoaan seuraten. Muistan kun Andrei Saharovin avustajana ja Boris Jeltsinin poliittisena liittolaisena toiminut Galina Starovoitova kertoi tutkijaseminaarissa 1990, miten eräs tunnettu suomalainen kommunisti tuli vihaisena kertomaan, että ”teidän takianne kommunismi Suomessa ei enää nouse vuosikymmeniin…”
Starovoitova kertoi meille suomalaisille tarinan ja ihmetteli, että onko Suomessa tosiaan näin totisesti uskovia kommunisteja.
Tämä rohkea nainen joutui lopulta vuonna 1998 marraskuussa maksamaan suorapuheisuudestaan ja siitä, että oli ollut Jeltsinin poliittinen neuvonantaja.
Kaikki nämä sekurokratian uhrit niin Boris Nemtsov (jolle olin kerran todennut, että hänestä tulee Venäjän presidentti), Aleksandr Litvinenko, Anna Politkovskaja ym. kertovat siitä kauhusta, jota Putinin hallinto tuntee kansanvaltaa kohtaan.
Nykyinen hallinto pelkää, että ihmiset tajuavat näiden vieneen maan kansallisomaisuuden ja vieneen Venäjän epäoikeudenmukaiseen sotaan. Viha ei saa missään nimessä kohdistua omiin vallanpitäjiin vaan ulospäin. Venäjällä lätkitään nyt ”inoagent” leimoja joka puolelle ja halutaan osoittaa, että tämä ja tämä virkamies on lojaali.
Nyt on oltava hiljaa ja ulvottava kuorossa sodan ihanuutta. Mutta ennen kaikkea on oltava ääneti.
Aikoinaan ukrainalainen runoilija Taras Shevtšenko totesi, että ”kaikki kielet Moldavian maasta suomalaisten maahan ovat ääneti, koska ajat ovat hyvät…”
Navanyin kuolema kiehuttaa tilannetta
Navalnyin kuolema sattui Putinin kannalta ikävästi. Presidentinvaalit ovat tulossa ja mikään ei niin kärjistä tilannetta kuin Navalnyin kuolema.
Siksi kysymys, mikä ”Kremlin torni” on ollut kiinnostunut murhasta ja miksi Putin nyt kaikesta päätellen on äkkiä hyväksynyt suunnitelman, on hyvin jännittävä.
Näennäisesti Venäjä on jopa uneliaan rauhallinen ja hetkellisesti sota sujuu sille hyvin, joten kiire itsessään huonolla hetkellä murhailla, viittaa suureen sisäiseen jännitykseen itse aparaatissa.
Jotakin vaikeasti nähtävää on tapahtumassa, jota Putin pelkää. Tai sitten se on jo tapahtunut hänen huomaamattaan ja jotain kesän Prigozhinin kapinan tapaista on tulossa ihan nopeasti…
Tilanne kehittyy.
Dosentti Arto Luukkanen
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori
Pari juttua. Aika. Miten ihmeessä tieto Navalnyin kuolemasta tuli niin nopeasti? Entä miksi asiaa ei tuotu heti Putinille, jolloin tämä olisi voinut päättää milloin se julkistetaan? Nyt se tuli vain ”tapahtuneena tosiasiana”. Motiivi? Mikään ei nyt niin myrkytä USA:n ja Venäjän välejä kuin tämä murha. Se on läpsäisy Bidenin naamalle. Halusiko joku FSB:ssä huolehtia siitä, että tehdään provokaatio? Entä kenellä olisi FSB:n apparaatti niin hallussaan, että kykenisi tekemään tällaisen provokaation? Ainoastaan federaation turvallisuusneuvoston sihteerillä Nikolai Patrushevilla. Mikä hänen roolinsa on tässä kaikessa? Ohjaako hän nyt tätä näytelmää?
Sitten tämä tapaus Salonius-Pasternak. Hänen mukaansa Navalnyin kohtaloa ei saisi surra kun hän on ”paha nationalisti”. Tämä sopisi ”Voima” lehteen tai johonkin muuhun wokestoliitto-julkaisuun. Hyvis-politiikan salto-mortale.
login
who are we?
contact us
qosheapp
Toi Staff
Gideon Levy
Belen Fernandez
Andrew Mitrovica
Mort Laitner
Ali Fathollah-Nejad
Rami G Khouri
Nikkei Editorial
visit website
