Sote-asioiden käsittely mediassa aiheuttaa minulle kovasti keski-ikäisen miehen tunteita.

Hallituksen päätökset Kela-korvausten korotuksista nostattivat tovi sitten yhden tunnemyrskyn. On käsittämätöntä lisätä tukea rikkaiden ja terveiden yksityisille palveluille, kun lääkäreitä, hoitajia ja rahaa ei riitä julkisiin peruspalveluihin. Media olisi voinut käsitellä asiaa paljon kipakammin.

Toinen tunteiden synnyttäjä on ollut uutisointi sote-järjestöjen tukileikkauksista.

Valtio tukee sote-alan erilaisia järjestöjä yhteensä sadoilla miljoonilla vuodessa. Tukiin on tulossa isoja leikkauksia, joita hallitus juuri päätti toteuttaa nopeutetulla aikataululla.

Sekä Helsingin Sanomat että Yle kertoivat tästä merkittävästä asiasta täsmälleen samalla tavalla. Kumpikin haastatteli tukia saavien sote-järjestöjen johtajia. Luonnollisesti johtajat kertoivat leikkausten olevan katastrofi järjestöjen elintärkeälle työlle.

Monet järjestöt tekevät tosiaan tärkeää työtä. Ne täydentävät merkittävissä määrin julkisia palveluja.

Sote-järjestöjen julkiseen rahoitukseen liittyy kuitenkin vaikeita kysymyksiä, joita media ei tunnu esittävän.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.

QOSHE - Uutiset sote-järjestöjen leikkauksista käyvät tunteisiin, mutta media ei ole kysynyt kaikkia vaikeita kysymyksiä - Media
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Uutiset sote-järjestöjen leikkauksista käyvät tunteisiin, mutta media ei ole kysynyt kaikkia vaikeita kysymyksiä

23 23
06.05.2024

Sote-asioiden käsittely mediassa aiheuttaa minulle kovasti keski-ikäisen miehen tunteita.

Hallituksen päätökset Kela-korvausten korotuksista nostattivat tovi sitten yhden tunnemyrskyn. On käsittämätöntä lisätä tukea rikkaiden ja terveiden yksityisille palveluille, kun lääkäreitä, hoitajia ja........

© Suomen Kuvalehti


Get it on Google Play