Supertiistai sujui odotetusti. Donald Trump voitti Nikki Haleyn selvin numeroin kamppailussa republikaanien presidenttiehdokkuudesta. Haley onnistui ottamaan niukan voiton liberaalissa Vermontissa, mutta se ei ollut kylliksi. Haley luopui kisasta keskiviikkona, 6.3.2024.

Luopumispuheessaan Haley ei ilmoittanut tukevansa Trumpia, mutta ei sulkenut pois mahdollisuutta, etteikö tekisi niin tulevaisuudessa. Mikäli Trump reagoi Haleyn huoliin, tämä voi olla valmis tukemaan republikaanien todennäköistä ehdokasta. Itsestäänselvyys tuki ei ole. Haleyta huolettaa Trumpin polarisoiva käytös ja politiikka sekä asenne maailman turvallisuustilanteeseen.

Haley todennäköisesti toivoo, että pidättäytymällä tukemasta Trumpia, hän saa mahdollisuuden muokata republikaanien agendaa. Moraalisen tuen lisäksi Haley hallitsee mittavaa vaalikassaa, jonka varoja hän voi ohjata haluamaansa suuntaan.

Trumpin kampanja kärsii pahasta rahapulasta. Tämä saattaa antaa Haleylle konkreettista valtaa. Ukrainaa varauksetta tukeva Haley voi esimerkiksi sitoa rahallisen apunsa Trumpin tukeen Ukrainalle.

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään tästä.

QOSHE - Nikki Haleyn kampanja on ohi, mutta hänellä on yhä kädessään vahvat kortit - Americana
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Nikki Haleyn kampanja on ohi, mutta hänellä on yhä kädessään vahvat kortit

13 6
07.03.2024

Supertiistai sujui odotetusti. Donald Trump voitti Nikki Haleyn selvin numeroin kamppailussa republikaanien presidenttiehdokkuudesta. Haley onnistui ottamaan niukan voiton liberaalissa Vermontissa, mutta se ei ollut kylliksi. Haley luopui kisasta keskiviikkona,........

© Suomen Kuvalehti - Blogit


Get it on Google Play