Viimeinkin! Kuopio saa stadioninsa, otsikoi Savon Sanomat (21.6.2021). Kaupunginvaltuusto oli juuri hyväksynyt Keskuskentän 6 000-paikkaisen stadionin hankesuunnitelman yksimielisesti.

Uutiskuvassa kaupunginvaltuutetut Leila Savolainen (kesk.) ja Eija Vähälä (kok.) halasivat.

Kokousta videoyhteydellä seurannut KuPS:n silloinen toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kiitteli päättäjiä tunteikkaasti: ”Tätä on vaikea pukea sanoiksi, olen niin liikuttunut. Kiitos Kuopio! Meillä on fiksuja päättäjiä.”

Hyväksytyn suunnitelman mukaan kilpailuaineiston valmistelun piti valmistua joulukuussa, kilpailutuksen lokakuussa 2022 ja rakentamisen alkaa keväällä 2023. Jos kaikki olisi edennyt suunnitelman mukaan, parhaillaan Mölymäellä laitettaisiin viimeisiä silauksia uuteen stadioniin.

On stadionin tarpeellisuudesta ja tärkeydestä mitä mieltä tahansa, niin prosessina se on ollut umpisurkea. Se kertoo kaupungin hallinnosta, sen virkamiehistä ja päättäjistä ja toki myös KuPSista ja sen keskeisistä vaikuttajista. Jos saadaan aikaiseksi selkeä päätös, mutta sen jälkeen kaikki vain murenee pala kerrallaan, pitää katsoa peiliin tiukasti.

Hyväksytty suunnitelma salkussa kaikki näytti luistavan. Kauden viimeisessä ottelussa keskuskentän vanhoihin rakenteisiin sekä penkoille oli saapunut peräti 7 890 katsojaa. Liian paljon, sanoisi jälkiviisas. Kylmän syysillan tunnelma oli huikea, vaikka mestaruus menikin Helsinkiin.

Jalkapalloväen keskuudessa vahvistui puhe siitä, että stadion kannattaisi tehdä 8 000-paikkaisena. Isompi ei maksaisi juurikaan enempää ja siellä voisi pelata kansainvälisiä pelejä vieläkin pidemmälle.

Asiaa kysyttiin ratkaisupelin jälkeen myös kaupunginjohtaja Jarmo Pirhoselta, joka ei pitänyt suurentamista järkevänä: ”Valtuustohan on tehnyt päätöksen 6 000 katsojan stadionista ja toivottavasti nyt vietäisiin sitä eteenpäin. Edellisen valtuuston päätös oli varsin yksimielinen. Jotta asia menisi eteenpäin, ei tässä vaiheessa ole ehkä kovinkaan hyvä idea lähteä avaamaan näitä.”

Isompi stadion päätyi kuitenkin ilman poliittista päätöstä kaupungin suunnittelupöydälle. Demokratian sivuuttaminen tuntui erikoiselta. Ketkä antoivat periksi paineen alla?

Pirhosen myöhemmin antamien lausuntojen mukaan syinä hankkeen viivästykselle olivat kustannusten voimakas nousu Venäjän hyökkäyksen takia sekä ylipäätään kustannusten arviointi alakanttiin jo suunnitteluvaiheessa: ”Keskuskentän laajennuksen suhteen odotukset on viritetty resursseihin nähden varsin korkealle.” hän summasi eläkkeelle lähtiessään viime vuonna.

Sekä kaupunki että KuPS joutuvat hakemaan säästöjä.

Vuoden 2021 suunnitelmassa stadionin kustannuksiksi laskettiin 12,4 miljoonaa euroa. Kaupungille vuotuinen kulu oli 690 000 euroa ja KuPSille 340 000 euroa. Auki revitty hanke on juuttunut kustannusjakovääntöön, jota käydään parhaillaan julkisuudelta piilossa.

Kustannusten nousun takia kulut kasvavat etenkin kaupungille, reilusti yli miljoonaan euroon vuodessa 20 vuoden ajaksi uusissa suunnitelmissa. KuPS on puolestaan halunnut omaa vuotuistaan vuokraansa aiottua pienemmäksi. Sekä kaupunki että KuPS joutuvat hakemaan säästöjä nykyisessä tilanteessaan.

Varaudumme toimituksessa kysymään stadionista myös seuraavassa vaalikoneessa. Kuntavaalit järjestetään vajaan vuoden kuluttua.

QOSHE - Valtuuston päätöksellä syksyllä pelattaisiin uudella stadionilla - Heikki Toivanen
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Valtuuston päätöksellä syksyllä pelattaisiin uudella stadionilla

20 1
25.04.2024

Viimeinkin! Kuopio saa stadioninsa, otsikoi Savon Sanomat (21.6.2021). Kaupunginvaltuusto oli juuri hyväksynyt Keskuskentän 6 000-paikkaisen stadionin hankesuunnitelman yksimielisesti.

Uutiskuvassa kaupunginvaltuutetut Leila Savolainen (kesk.) ja Eija Vähälä (kok.) halasivat.

Kokousta videoyhteydellä seurannut KuPS:n silloinen toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kiitteli päättäjiä tunteikkaasti: ”Tätä on vaikea pukea sanoiksi, olen niin liikuttunut. Kiitos Kuopio! Meillä on fiksuja päättäjiä.”

Hyväksytyn suunnitelman mukaan kilpailuaineiston valmistelun piti valmistua joulukuussa, kilpailutuksen lokakuussa 2022 ja rakentamisen alkaa keväällä 2023. Jos kaikki olisi edennyt suunnitelman mukaan, parhaillaan Mölymäellä laitettaisiin viimeisiä silauksia uuteen stadioniin.

On stadionin........

© Savon Sanomat


Get it on Google Play