Kovan voiman rinnalle tarvitaan pehmeyttä, joka liittyy ei-aineellisiin tekijöihin, Timo Aro kirjoittaa.

Leo Tolstoin klassikkoromaanin Anna Kareninan alkusanat ovat vaikuttavat: ”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”

Samaa viisautta voi soveltaa kaupunkeihin.

Kaikki menestyvät kaupungit ovat toistensa kaltaisia, mutta heikommin menestyvät kaupungit ovat menestymättömiä useista eri syistä.

Menestyvien kaupunkien taustalla on paljon yhdistäviä tekijöitä. Niissä korostuvat etenkin sijainti, menestyvät yritykset ja yliopisto sekä jokin vahva paikallinen erottautumistekijä.

Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen on kiteyttänyt olennaisen. Hänen mukaansa ”kaupungin menestys riippuu yliopiston menestyksestä ja yliopiston menestys riippuu kaupungin menestyksestä”.

Yliopiston voisi korvata yhtä hyvin ’menestyvillä yrityksillä’, ’sijainnilla’ , ’korkeakouluilla’ tai jollain muulla vahvuudella.

Kaupungin menestysmahdollisuudet voi kiteyttää neljään voimatekijään: elin-, veto-, pito- ja lumovoimaan.

Kaksi edellistä ovat kovia ja kaksi jälkimmäistä pehmeitä kilpailukykytekijöitä. Menestyvässä kaupungissa on oltava sekä kovaa että pehmeää voimaa.

Yksikään kaupunki ei menesty ilman kovaa voimaa. Aluetaloudellisen perustan on oltava vahva ja monipuolinen. Kasvava kaupunki on houkutteleva niin asukkaiden, yritysten, investointien, opiskelijoiden kuin matkailijoiden näkökulmasta.

Kovan voiman rinnalle tarvitaan pehmeää voimaa. Se liittyy ei-aineellisiin tekijöihin, kuten paikan henkeen ja ilmapiiriin, elävyyteen, kulttuuriin, tapahtumiin, avoimuuteen, viihtyvyyteen, mukavuuteen, turvallisuuteen, luonnonläheisyyteen, koettuun elämänlaatuun, historiaan ja niin edelleen.

Pehmeä voima tekee kaupungista kaupungin, antaa sille merkityksen ja sielun. Kyse on asukkaiden tunteesta ja näkemyksestä omasta kaupungistaan. Se saa ihmiset samaistumaan, kiinnittymään, viihtymään ja tekemään työtä oman kaupungin puolesta.

Jos tämä tunne puuttuu, hukka perii.

Pehmeä voima on myös lumovoimaa, jonka ydin perustuu erottautumiseen muista kaupungeista. Kaupungin on kyettävä luomaan wau-efektejä eli jotain poikkeuksellista, erityistä, ainutlaatuista ja mieleenpainuvaa, joka jättää mieliin vahvoja tunnejälkiä.

Ne kaupungit menestyvät kiristyvässä kilpailussa resursseista ja huomioarvosta, jotka onnistuvat yhdistämään kovat ja pehmeät kilpailukykytekijät samaan pakettiin.

Omassa arjessani korostuu työ sekä Porin että Turun puolesta. Porilla ei ole Turun tavoin kaikki voittavat kortit käsissä, mutta hyödyntämätöntä potentiaalia löytyy paljon kovan ja pehmeän voiman yhdistämiseen.

Kirjoittaja on porilainen valtiotieteen tohtori, joka toimii Turun kaupungin tutkimusjohtajana.

QOSHE - Kolumni| Menestyvä kaupunki tarvitsee kovaa ja pehmeää voimaa - Satakunnan Kansa Author
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni| Menestyvä kaupunki tarvitsee kovaa ja pehmeää voimaa

22 10
01.05.2024

Kovan voiman rinnalle tarvitaan pehmeyttä, joka liittyy ei-aineellisiin tekijöihin, Timo Aro kirjoittaa.

Leo Tolstoin klassikkoromaanin Anna Kareninan alkusanat ovat vaikuttavat: ”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”

Samaa viisautta voi soveltaa kaupunkeihin.

Kaikki menestyvät kaupungit ovat toistensa kaltaisia, mutta heikommin menestyvät kaupungit ovat menestymättömiä useista eri syistä.

Menestyvien kaupunkien taustalla on paljon yhdistäviä tekijöitä. Niissä korostuvat etenkin sijainti, menestyvät yritykset ja yliopisto sekä jokin vahva paikallinen erottautumistekijä.

Tampereen yliopiston rehtori Keijo........

© Satakunnan Kansa


Get it on Google Play