Tänään päättyvällä viikolla oli monta merkittävää päivää.

Tiistaina selvisi, että viime hallituksen elinkeinoministerin Mika Lintilän älypuhelinta ei hakkeroitu. Lintilä oli helpottunut tiedosta, että ehkä hän olikin lähettänyt Sanna Marinia ja Matias Mäkystä pilkanneen meemin ihan itse.

Keskiviikkona muisteltiin Kalevalaa ja suomalaista kulttuuria. Kansalliseepos alkaa säkeillä ”mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi”. Sittemmin on ihan ministeritasolla osoitettu, että myös värssy kannattaa lopettaa pilkkuun, jos aivot eivät enää ajattele.

Torstaina oli karkauspäivä. Moderni mies swaippasi Tinderissä vasemmalle ja osti hamekankaan.

Perjantaina Alexander Stubb piti ensimmäisen puheensa tasavallan presidenttinä ja Sauli Niinistö viimeisensä. Salon Seudun Sanomien haastattelussa Niinistö kertoi jo aikaisemmin, että aikoo mennä vapaaherrana autokaupoille. Niin katosivat takavalot mutkan taakse kahdentoista vuoden jälkeen.

Tasavallan presidentti ja elinkeinoministeri ovat sukupuolineutraaleja ammattinimikkeitä. Neutraalisuutta on tuotu viime aikoina myös Salon kaupungin organisaatioon.

Neutraalisuuden lisäksi ripaus johdonmukaisuuttakin olisi paikallaan. Nyt organisaation portaita noustessa joka toisella askelmalla istuu johtaja ja joka toisella päällikkö.

Parhaillaan Saloon ollaan valitsemassa kulttuuripäällikköä. Hänen esimiehensä on vapaa-aikajohtaja. Kulttuuripäällikön alaisuudessa työskentelee muun muassa kirjastopalvelupäällikkö, joka taas on kirjastonjohtajan esihenkilö.

Esihenkilö ei muuten ole nimike, jolla Saloa neutralisoidaan. Mies-päätteitä on kyllä poistettu, mutta tilalle on otettu sanoja, jotka kertovat suoraan, mitä työntekijä tekee. Se ei ole itsestään selvää. Esimerkiksi hyvinvointialueella operoivat kategoriapäällikkö ja järjestämisjohtaja.

Miehen mukana menivät Salossa myös erikoisuudet. Entiset erikoisammattimiehet ovat nyt ilmanvaihtoasentajia, puutarhureita ja metsureita. Esimiehen sijaan on otettu käyttöön vanha hyvä titteli työnjohtaja. Kympin arvoinen suoritus.

Mutta ei nyt sentään luovuta kaikesta erikoisesta. Kalevalan päivän jälkihöyryissä on syytä noteerata vielä yksi ammatinharjoittaja, tosin jo edesmennyt.

Helmikuussa 1802 syntyi Läntiselle Uudellemaalle pystytetyssä Paikkarin torpassa Lönnrotin perheeseen poika, joka sai nimekseen Elias.

Hän oli merkittävä suomalaisen runonlauluperinteen tallentaja ja muokkaaja, varsinainen erikois-Sammattimies.