Henry Kissingeriin verrattuna Ronald Reagan oli idealisti.

Yhdysvaltojen entisen ulko­ministerin Henry Kissingerin kuolema sata­vuotiaana aiheuttaa muisto­kirjoitusten jälkeen pohdintaa siitä, mitä on saksasta yleis­kieleen laajentunut Realpolitik eli reaali­politiikka 2020-luvulla.

Aiheesta kirjoitetaan valta­lehdissä Japanista Israeliin, ja sitä ovat käsitelleet myös muun muassa Foreign Policy in Focus, World Politics Review ja New Statesman.

Sekä vasemmalta että oikealta kuullaan samaa: nykyisin Kissingerin reaalipolitiikalle ei ole realistista pohjaa.

Hän ei aina ottanut huomioon, miten idealismi, vapaudenjano ja kansainväliset sopimukset voivat padota raa’an voiman politiikkaa.

Raadollisimmillaan reaalipolitiikka on nähty Thukydideen Peloponnesolaissodan tavoin niin, että ”väkevämpi tekee mitä voi ja heikompi siihen myöntyy”.

Sitaatin alku unohtuu usein: ”Ihmisten välisissä suhteissa pätee oikeus silloin, kun voimat ovat tasavertaiset.”

Kissinger tiesi tämän ja teki auliisti sopimuksia kommunististen yksipuoluediktatuurien, kuten Kiinan ja Neuvostoliiton, kanssa.

Ne saivat mieltää olevansa ”tasavertaisia” Yhdysvaltojen kanssa samalla, kun Kissinger lisäsi vaikutusvaltaansa lyömällä kiilaa niiden väliin.

Kiinan ja Neuvostoliiton demokratia-aktivisteilla saati pienemmillä kansoilla oli Kissingerille vähemmän väliä.

Tekihän Yhdysvallatkin suuria syntejä, joiden vuoksi monet pitävät Kissingeriä sotarikollisena.

Kissingeriin verrattuna jopa Ronald Reagan vaikutti idealistilta.

“Kysykää ihmisiltä Latviassa, Virossa, Liettuassa, Tšekkoslovakissa, Puolassa, Unkarissa ja kaikkialla Itä-Saksasta Bulgariaan ja Romaniaan, mitä on elää maailmassa, jossa Neuvostoliitto on ykkönen”, Reagan pauhasi republikaanien esivaaleissa vuonna 1976.

Hän syytti Kissingeriä ja presidentti Gerald Fordia rautaesiripun vahvistamisesta.

“Miksi Ford matkusti toiselle puolelle maailmaa Helsinkiin [Etykin kokoukseen vuonna 1975] antamaan hyväksyntämme sille, että Venäjä orjuuttaa näitä valtioita? Me annoimme pois miljoonien ihmisten vapauden, vaikka meillä ei ollut oikeutta tehdä sitä.”

Etyk-prosessissa oli toki puolensa, ja Reagan teki myöhemmin presidenttinä omat verenkarvaiset syntinsä.

Mutta tässä asiassa hänen idealisminsa muuttui realismiksi. Itä-Euroopan vapaudenjano mursi rautaesirippua osin myös Reaganin presidenttiyden avulla. Neuvostoliitto hajosi vähän myöhemmin.

Reaalipolitiikassa kulloinkin vallitsevaa tilaa pidetään usein ainoana realismina silloinkin, kun muutosvoimat ovat jo suurempia.

Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Joe Biden uskoo hieman Reaganin tavoin, että heikentyneen Venäjän sortamien kansojen vapaudentahdolla on väliä ja että Ukrainan selviäminen suurhyökkäyksestä on lännen avulla realismia.

Venäjän johtaja Vladimir Putin pitää realismina sitä, että lännen demokratioiden hajaannus kasvaa ja hän saa Ukrainalta ja kenties muualtakin tarpeeksi alueita varmistaakseen asemansa Venäjän uutena valloittajatsaarina.

Me Suomessa pidämme realismina nyt sitä, että itäiseen diktatuuriin ei tarvitse pitää välejä, koska Nato-jäsenyys tuo riittävän turvan. Se antoi uudelle linjalle mahdollisuuden – joka voisi kääntyä uhaksi, jos Putinin visio todella voittaisi.

Kukaan ei etukäteen tiedä, mikä visio osoittautuu realismiksi. Mutta yksi Thukydideen totuus kannattaa muistaa.

”Ihmisten välisissä suhteissa pätee oikeus silloin, kun voimat ovat tasavertaiset.”

Siksi Suomen ja eurooppalaisten liittolaisten kannattaa katsoa, että Euroopan voimat ovat Venäjään nähden tarpeeksi tasavertaiset.

Kissingerille niin läheisessä Yhdysvaltojen, Kiinan ja itänaapurimme kolmikulmiossa voi jo ensi vuonna tapahtua suuria muutoksia.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien toimittaja.

Lue lisää: Henry Kissinger oli Nobelilla palkittu poliitikko, joka ei arastellut tehdä verisiä päätöksiä

Lue lisää: Henry Kissinger osoittaa, että jotkut saavat hirveyksistä tuomion ja jotkut Nobelin rauhan­palkinnon

Lue lisää: Olemme palanneet tympeälle aikakaudelle – Suomellakin on meneillään karvas, tuntemattoman pituinen oppitunti

Lue lisää: Nixonin hallinto pohti toimittajan tappamista lsd:llä, mutta Putinin hallinto löysi toisen tien – näin toimii ”työ Führerin hyväksi”

Lue lisää: Venäjään voi vain uskoa, väitti runoilija – näin myytti murtuu

Lue lisää: Mistä Putinin ajatusmaailma kumpuaa? Tässä ovat presidentin oppi-isät

Lue lisää: Mauno Koivisto varoitti meitä Venäjän ideasta, mutta lupasi myös vastakohdan – mikä se olisi Putinin Venäjälle?

Lue lisää: Silmät ovat Venäjällä auki, koska avautuvat suut?

Lue lisää: Kuulin Afrikassa kaikuja Paasikiven ja Kekkosen ajalta

Lue lisää: 16-vuotias Vitalina Skorohova tutkii läksyjään lämmitetyssä teltassa – isona hän haluaa ”poliisialalle Suomeen”

QOSHE - Kolumni | Reaalipolitiikka uudistuu reaganilaisittain, ja se on Suomelle uhka ja mahdollisuus - Vesa Sirén Hs
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Kolumni | Reaalipolitiikka uudistuu reaganilaisittain, ja se on Suomelle uhka ja mahdollisuus

13 14
16.12.2023

Henry Kissingeriin verrattuna Ronald Reagan oli idealisti.

Yhdysvaltojen entisen ulko­ministerin Henry Kissingerin kuolema sata­vuotiaana aiheuttaa muisto­kirjoitusten jälkeen pohdintaa siitä, mitä on saksasta yleis­kieleen laajentunut Realpolitik eli reaali­politiikka 2020-luvulla.

Aiheesta kirjoitetaan valta­lehdissä Japanista Israeliin, ja sitä ovat käsitelleet myös muun muassa Foreign Policy in Focus, World Politics Review ja New Statesman.

Sekä vasemmalta että oikealta kuullaan samaa: nykyisin Kissingerin reaalipolitiikalle ei ole realistista pohjaa.

Hän ei aina ottanut huomioon, miten idealismi, vapaudenjano ja kansainväliset sopimukset voivat padota raa’an voiman politiikkaa.

Raadollisimmillaan reaalipolitiikka on nähty Thukydideen Peloponnesolaissodan tavoin niin, että ”väkevämpi tekee mitä voi ja heikompi siihen myöntyy”.

Sitaatin alku unohtuu usein: ”Ihmisten välisissä suhteissa pätee oikeus silloin, kun voimat ovat tasavertaiset.”

Kissinger tiesi tämän ja teki auliisti sopimuksia kommunististen yksipuoluediktatuurien, kuten Kiinan ja Neuvostoliiton, kanssa.

Ne saivat mieltää olevansa ”tasavertaisia” Yhdysvaltojen kanssa samalla, kun Kissinger lisäsi........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play