Uskosta puhuvat julkisesti vain ne, joiden elämänvalintoja uskonto ohjaa lähes kaikessa. Ehkä meidän muidenkin on aika valottaa maailmankatsomustamme, kirjoittaa Johanna Malinen kolumnissaan.

Kaulassani on roikkunut vuosikausia pieni kultainen risti.

Rippilahjaksi saamani koru on koristanut dekolteetani kaikkialla, missä olen liikkunut – yliopiston käytävillä, työpaikoilla, baareissa ja kuntosaleilla.

Kukaan ei ole kysynyt, onko kyseessä pelkkä koru vai jonkinlainen uskon symboli. Se kertoo jotain siitä, kuinka henkilökohtainen asia usko kulttuurissamme on.

Uskosta puhuvat julkisesti useimmiten ne, joiden elämänvalintoja uskonto ohjaa lähes kaikessa. Ehkä meidän muidenkin on aika valottaa maailmankatsomustamme.

Olen tieteeseen luottava ja yhdenvertaisuutta kannattava toimittaja. Eikä elintapojanikaan voi kuvailla hurskaiksi. Silti uskon johonkin korkeampaan voimaan ja tuonpuoleiseen, ehkä Jumalaankin.

Olen vaiennut asiasta, koska Jumalaan uskomisella on kaupunkilaiskuplassa surkea maine. Uskoon liitetään mielikuvissa sellaisia asioita kuin äärikonservatiivisuus, homofobia ja tiedevastaisuus. Sellaisia leimoja en missään nimessä halua.

Välillä myös unohtuu, että henkilökohtainen usko ja uskonto ovat eri asioita. Korkeampaan voimaan voi uskoa monella tavalla, vaikkei kuuluisi mihinkään uskontokuntaan.

Itse kuulun evankelis-luterilaiseen seurakuntaan. En käy kirkossa, ja Raamatun opetuksia pidän pääosin kulttuurihistoriallisina teksteinä. Silti minulle on tärkeää pysyä seurakunnan jäsenenä.

Yksi syy siihen on, että arvostan suuresti seurakuntien tekemää hyväntekeväisyys- ja nuorisotyötä. Olen saanut siitä osani itsekin. Kun olin teini, kotikaupunkini ainoa nuorisotila oli seurakunnan ylläpitämä. Olen tavannut yhden läheisimmistä ystävistänikin pikkulapsena seurakunnan pitämässä päiväkerhossa.

Ja kyllä, olen piinallisen tietoinen siitäkin, kuinka paljon uskontojen varjolla on tehty pahaa.

Mutta edistystäkin tapahtuu, vaikka se tuskallisenhitaalta tuntuukin. Oman seurakuntani kirkon pihalla liehui kesällä sateenkaarilippu. Seuraan Instagramissa helsinkiläispappi Marjut Mularia, joka ravistelee kirkkoa sisältäpäin kohti nykyaikaa.

Minulle usko tarkoittaa ennen kaikkea lähimmäisen rakkautta ja jonkinlaista sisäistä rauhaa. Se auttaa minua luottamaan, että ihmisyydessä on enemmän hyvää kuin pahaa.

Maailmankatsomukseni lähtee siitä, että usko on kompassi, joka ohjaa toimimaan arvojeni mukaisesti: Se auttaa minua olemaan reilu muita ihmisiä ja itseäni kohtaan.

On itsestäänselvyys, että samat ohjenuorat voivat kuulua ateistinkin arvomaailmaan. Mutta minulle juuri usko tuo jostain syystä lohtua ja voimaa toimia oikein hankalissa hetkissä.

Jonkinlainen usko tuonpuoleisen mahdollisuudesta helpottaa myös kuolemanpelkoani. Ahdistusta siitä, että tietoisuuteni yhtäkkiä katoaa.

Minulle ei oikeastaan ole väliä, mikä on perimmäinen totuus Jumalan olemassaolosta. Jos Jumalaa ja tuonpuoleista ei ole, lakkaan varmaankin vain kuoleman jälkeen olemasta – siinä se.

Minulle riittää se, jos olen uskoni ansiosta pelännyt vähän vähemmän ja rakastanut vähän enemmän.

Kirjoittaja on perhesuhdejournalismiin erikoistunut uutistuottaja.

QOSHE - Johanna Malisen kolumni| Voiko liberaali kaupunkilainen uskoa Jumalaan? - Johanna Malinen Hs
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Johanna Malisen kolumni| Voiko liberaali kaupunkilainen uskoa Jumalaan?

20 12
18.01.2024

Uskosta puhuvat julkisesti vain ne, joiden elämänvalintoja uskonto ohjaa lähes kaikessa. Ehkä meidän muidenkin on aika valottaa maailmankatsomustamme, kirjoittaa Johanna Malinen kolumnissaan.

Kaulassani on roikkunut vuosikausia pieni kultainen risti.

Rippilahjaksi saamani koru on koristanut dekolteetani kaikkialla, missä olen liikkunut – yliopiston käytävillä, työpaikoilla, baareissa ja kuntosaleilla.

Kukaan ei ole kysynyt, onko kyseessä pelkkä koru vai jonkinlainen uskon symboli. Se kertoo jotain siitä, kuinka henkilökohtainen asia usko kulttuurissamme on.

Uskosta puhuvat julkisesti useimmiten ne, joiden elämänvalintoja uskonto ohjaa lähes kaikessa. Ehkä meidän muidenkin on aika valottaa maailmankatsomustamme.

Olen tieteeseen luottava ja yhdenvertaisuutta kannattava toimittaja. Eikä........

© Helsingin Sanomat


Get it on Google Play