Hallitusohjelmansa mukaisesti Petteri Orpon (kok.) oikeistohallitus on myymässä valtion omaisuutta ja niin on Lahtikin. Onko nyt oikea aika myydä hyvin tuottavaa omaisuutta?

Arvostukset ovat alhaalla. Tämä koskee myös Lahti Energiaa. Eikö meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä Lahti Energia? Eivätkö Carunan jäljet pelota? Lahti Energian arvostus on nyt alle puolet siitä, mitä se olisi ollut edellisen myyntiharjoituksen aikana.

Miksi Lahti Energia, sen hallitus tai omistajaohjaus ei ole esittänyt edes muita vaihtoehtoja, ja mikä on Lahti Energian todellinen ongelma?

Yhtiö tekee hankintahintojen noususta huolimatta tulosta ja saisi rahoitusta markkinoilta. Tuloutuksen taso omistajalle on pudonnut, koska yhtiö maksaa lainoja takaisin nopealla aikataululla 2030-luvun alkuun mennessä, vaikka hitaampikin riittäisi.

Yhtiö tekee hankintahintojen noususta huolimatta tulosta ja saisi rahoitusta markkinoilta.

Lahti Energia voisi tulouttaa omistajalle enemmän, jos se tekisi rahoitusjärjestelyn pidentäen lainojen maksuaikaa. Jostain syystä näin ei nyt nykyjohdossa haluta tehdä, mutta sen uusi pääomasijoittaja omistajana tekisi ensityökseen.

Tuottovaatimus olisi pääomasijoittajalta yleiseen markkinatietoon perustuen noin kymmenen prosenttia. Kuten muuallakin velkaa otettaisiin ”tappiin” saakka ja tuloutettaisiin omistajille. Uusi omistaja odottaisi korkojen laskua, jolloin koko velka rahoitettaisiin uudelleen.

Tuotto haettaisiin yhtiön nykyisistä liiketoiminnoista, joista eniten vapausasteita on kaukolämmön hinnoittelussa. Tilastot osoittavat, että pääomasijoittajien omistamissa (tai osaomistamissa) lämpöverkoissa lämmön hinnat ovat 10–20 prosenttia korkeammat kuin vastaavissa kunnallisesti omistetuissa verkoissa.

Me lahtelaiset kaukolämmön käyttäjät tiedämme, että olemme jo nyt kipurajalla hintojen nousussa ja alkaisimme etsiä todellisia vaihtoehtoja, jos hinnat edelleen nousisivat.

Järjestelyssä tehtäisiin myös merkittävä rakenteellinen muutos. Sijoittaja pyrkii yleensä luopumaan sähkön tuotannon ja vähittäismyynnin omistuksista. Jäljelle jäävät tavanomaisesti vakaata tuottoa tarjoavat sähköverkko – ja lämpöliiketoiminnot, joista jälkimmäisessä tavoitteena on tehostaa tuotantoa ja maksimoida tuottoa.

Tehostamisen hyödyt menevät omistajille, ja tuottoja maksimoidaan hintoja korottamalla eli investoidaan kohteisiin, joissa saadaan sijoitetulle pääomalle maksimoitu tuotto. Kaikkea ohjaa sijoittajan tuottovaatimus ja sen toteutuminen.

Lopuksi niistä vaihtoehdoista. Kotimaiset kuntaomistajat voivat tehdä tarvittavia rakenteellisia muutoksia lisäten energiaomistuksien taloudellista suorituskykyä ja luoda suurempia rakenteita, joissa yhtiöitä omistettaisiin laajemmalla joukolla ja leveämmin hartioin. Synergiaedut olisivat merkittäviä.

Se vaatisi sopeutusta ja tehostamista, mutta olisi helposti tehtävissä. Yhdistymiset lisäisivät omistaja-arvoa merkittävästi ja johtaisivat tilanteeseen, jossa yksikään ei olisi yksin isäntä, mutta kaikki hyötyisivät keskittyen omistaja-arvon ja kuntalaisten edun maksimointiin eikä kotiinpäin vetämiseen.

Kirjoittaja on lahtelainen kansanedustaja (sd.).

QOSHE - Ville Skinnarin Vierailija-kirjoitus | Onko meillä malttia vaurastua? – Lahti Energian myymiselle on vaihtoehtoja - Ville Skinnari
menu_open
Columnists Actual . Favourites . Archive
We use cookies to provide some features and experiences in QOSHE

More information  .  Close
Aa Aa Aa
- A +

Ville Skinnarin Vierailija-kirjoitus | Onko meillä malttia vaurastua? – Lahti Energian myymiselle on vaihtoehtoja

16 20
27.12.2023

Hallitusohjelmansa mukaisesti Petteri Orpon (kok.) oikeistohallitus on myymässä valtion omaisuutta ja niin on Lahtikin. Onko nyt oikea aika myydä hyvin tuottavaa omaisuutta?

Arvostukset ovat alhaalla. Tämä koskee myös Lahti Energiaa. Eikö meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myydä Lahti Energia? Eivätkö Carunan jäljet pelota? Lahti Energian arvostus on nyt alle puolet siitä, mitä se olisi ollut edellisen myyntiharjoituksen aikana.

Miksi Lahti Energia, sen hallitus tai omistajaohjaus ei ole esittänyt edes muita vaihtoehtoja, ja mikä on Lahti Energian todellinen ongelma?

Yhtiö tekee hankintahintojen noususta huolimatta tulosta ja saisi rahoitusta markkinoilta. Tuloutuksen taso omistajalle on pudonnut, koska yhtiö maksaa lainoja takaisin nopealla aikataululla 2030-luvun alkuun........

© ESS


Get it on Google Play